Alkava hanke
Kestävyysosaamista ulkoluokasta – teoriaa, taitoa ja toimintaa
Kaksivuotinen koulutushanke syventää opetusalan henkilöstön osaamista ulkona opettamisen pedagogiikasta ja antaa eväitä kestävyyskasvatustyöhön. Osallistu koulutuksiin ja kehity ulkona opettamisen taituriksi!
Pedagogisesti taitavasti toteutettuna ulkona opettaminen tukee oppijoiden oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia sekä rakentaa luontoyhteyttä, joka toimii pohjana ekososiaaliselle sivistykselle. Ulkona oppiminen tapahtuu moniaistikanavaisesti ja havainnoiden. Se vahvistaa ymmärrystä luonnon systeemeistä ja kestävyyskysymyksistä.
Kestävyysosaamista ulkoluokasta -hankkeen koulutuksissa yhdistyvät vankka tutkimustieto, alan parhaiden asiantuntijoiden näkökulmat sekä käytännön esimerkit ja menetelmät. Koulutukset on suunnattu erityisesti perusopetuksen henkilöstölle, mutta niihin voi osallistua myös muuta varhaiskasvatuksen tai opetustoimen henkilöstöä. Koulutukset antavat uusia pedagogisia ja didaktisia näkökulmia kokeneille opettajille, mutta sopivat myös työuransa alussa oleville.
Kestävyysosaamista ulkoluokasta -hanketta koordinoi Suomen ympäristöopisto Sykli, jolla on pitkä kokemus ulkona opettamisen hankkeista ja koulutuksista. Hankkeen koulutuskumppanit ovat Ulko-opet ry, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto ry sekä yliopistonlehtori Arja Kaasinen.
Hanke toteutetaan Opetushallituksen rahoituksella. Hankkeen koulutukset ovat opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutusta.
Hankeaika: 6/2024–5/2026
Menneet hankkeet
Yhdessä ulkoluokkaan!
Yhdessä ulkoluokkaan! on Opetushallituksen rahoittama, maksuton täydennyskoulutussarja esi- ja perusopetuksen parissa työskenteleville henkilöille. Siihen kuului 16 lähikoulutusta ja 6 verkkokoulutusta, jotka kaikki toteutettiin vuonna 2023.
Koulutuksissa jalkautettiin Ulko-opet ry:n jäsenten käytännön kokemuksia ja tehtiin näin näkyväksi ulkona opettamista monipuolisena työtapana. Hankkeessa syvennyttiin lisäksi ulkona oppimisen tuomiin hyötyihin eriyttämisen tukena sekä digiosaamisen ja ympäristökasvatuksen tavoitteiden vahvistamiseen osana säännöllistä ulko-opetusta. Hanke tarjosi samalla valmiita verkostoja, joissa jatkokehittää omaa ammatillista osaamista ja syventyä ulkona opettamisen pedagogiikkaan. Yhdessä ulkoluokkaan! -hankkeen kohderyhmää oli esi- ja perusopetuksen henkilöstö.
Koulutussarja muodostui viidestä moduulista, jotka saattoi suorittaa erikseen tai joista saattoi koota oman tarpeen mukaisen kokonaisuuden. Koulutuksiin liittyi ennakko- ja jälkitehtävät. Koulutukset toteutettiin Suomen ympäristöopisto Syklin, Ulko-opet ry:n, Ilona IT Oy:n ja ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomen yhteistyönä. Suomen ympäristö- ja luontokoulujen liitto ry oli mukana hankkeessa MAPPA-materiaalipankin kautta.
Vahvasti kohti ulkoluokkaa!
Osallistavissa webinaarikoulutuksissa luotiin pedagogista viitekehystä ulkona oppimiselle suunnitelmallisuuden, laadukkaan ja turvallisen toteutuksen sekä arvioinnin näkökulmasta. Koulutus avasi tutkimusperustaista tietoa ulkona opettamisen pedagogisista ja hyvinvointia lisäävistä ratkaisuista sekä loi vahvan linkin ympäristökasvatukseen. Koulutuksissa Ulko-opet ry:n kokemusasiantuntijat kertoivat lisäksi ulko-opetuksen arjesta ja erilaisista käytännöistä sekä niiden taustalla vaikuttavista tekijöistä. Webinaarikoulutukset järjestettiin keväällä 2023.
Webinaarien materiaaleihin pääset tutustumaan tästä.
Vahvasti kohti ulkoluokkaa! -koulutuksen voit suorittaa nyt myös itsenäisenä verkko-opiskeluna.
Kouluttajat: Oili Annila ja Riina Fågel (Sykli) sekä Ulko-opet ry:n kokemusasiantuntijat
Tuumasta toimeen ja ulkoluokkaan
Menetelmäkoulutus käsitteli 1. moduulin teoriaa ja teemoja käytännössä ja itse kokeillen. Kokonaisuus sisälsi monipuolisia menetelmiä ja käytännön ideoita eri oppiaineisiin ja eri-ikäisille oppilaille sovellettavaksi ilman suuria materiaalihankintoja. Koulutuksissa jaettiin monipuolisia menetelmiä arviointiin ja reflektioon oppilaiden kanssa.
Koulut
Koulutusten materiaaleihin pääset tutustumaan tästä.
Kouluttajat: Oili Annila ja Riina Fågel (Sykli) sekä Ulko-opet ry:n kokemusasiantuntija
Ulkoluokka helpottaa eriyttämistä
Ulko-oppimisympäristöt ovat joustavia, ja niissä voidaan hyödyntää monenlaisia pedagogisia menetelmiä. Ulkona on tilaa eri kokoisille ryhmille ja erilaisille toimintamuodoille. Eriyttäminen on ulkona luonteva tapa toimia- ulkoluokka tukee kaikenlaisten oppijoiden tarpeita. Tämän koulutusosion tavoitteena oli antaa konkreettisia keinoja erilaisten eriyttämisen tapojen ja tasojen hyödyntämiselle ulko-opetuksessa.
Eriyttämisen perustana ja turvallisen oppimisympäristön luomiseksi hyödynsimme positiivista pedagogiikkaa ja tunnekasvatusta. Tutuksi tuli myös esteettömyys osana eriyttämistä. Lähestyimme eriyttämistä kokonaisvaltaisesti, ja koulutus tarjosi runsaasti konkreettisia vinkkejä erilaisten oppijoiden huomioimiseen osana ulko-opetusta.
Koulutusten materiaaleihin pääset tutustumaan tästä.
Kouluttajat: Ulla Myllyniemi ja Katariina Mustonen (Sykli)
Digi innostaa ulkoluokkailemaan
Luonnosta voi ammentaa loputtomasti inspiraatiota oppimiseen. Digimenetelmillä voidaan tukea lapsille luontaisia toimintatapoja ihmetellä, tutkia ja havainnoida ympäristöään. Tässä koulutusosiossa pelillinen ja leikillinen oppiminen yhdisti ympäristökasvatuksen, fyysisen liikkumisen ja digitaaliset työvälineet. Koulutusosion tavoitteena oli monipuolistaa esiopetuksen ja perusopetuksen ympäristökasvatuksen digipedagogisia menetelmiä.
Koulutuspäivän aikana kokeiltiin monipuolisesti eri oppiaineisiin ja ulko-opetukseen soveltuvia menetelmiä ja sovelluksia, mm. Chatterpix Kids, iNaturalist, kamerakynäpedagogiikka, äänimaisemat ja QR-koodit.
Koulutusten materiaaleihin pääset tutustumaan tästä.
Kouluttajat: Maarit Pihkala (Sykli) ja Ilona IT Oy:n asiantuntija Teemu Moilanen.
Ympäristökasvatusta ulko-opetuksen keinoin
Kaikki ulkona tapahtuva opetus ei ole automaattisesti ympäristökasvatusta. Mihin tulisi kiinnittää huomiota niin opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa kuin oppimisympäristön valinnassa laadukkaan ympäristökasvatuksen näkökulmasta? Tämän moduulin koulutuksissa pureuduimme niin ympäristökasvatuksen teorioihin kuin siihen, miten kouluissa ja päiväkodeissa konkreettisesti voidaan toteuttaa ympäristökasvatusta ulkoympäristössä. Keskiössä olivat Vihreä lippu -ympäristöohjelman teemat luonnon monimuotoisuus ja lähiympäristö. Koulutus tarjosi työkaluja koko työyhteisön kestävyyden edistämiseen.
Kouluttajat: Taru Lindgren (Ulko-opet ry) ja Jenni Perttu (FEE Suomi)
ULOS – UT – OUT – työpaja
Suomen suurin ulkona oppimisen tapahtuma ULOS – UT – OUT järjestettiin Nurmeksessa 13.-15.6-2023. Yhdessä ulkoluokkaan-hanke oli mukana pitämässä työpajaa.
Ulko-opet ry:n toiminta
Hankekumppanimme Ulko-opet ry kokoaa yhteen ulkona ja luonnossa opettamisesta ja kasvattamisesta kiinnostuneet. Ulko-opet järjestää alueellisia tapaamisia eri puolilla Suomea.
Opiskele ympäristökasvattajaksi!
Ympäristökasvattajan työ on maailman tärkeintä työtä. Ympäristökasvattaja edistää kestävää elämäntapaa, lisää ympärillään ympäristöherkkyyttä ja -tuntemusta. Hän opettaa, kouluttaa ja neuvoo eri-ikäisiä lapsia, nuoria tai aikuisia. Ympäristökasvatuksen päämääränä on kestävä kehitys ja elämäntapa. Ympäristöalan erikoisammattitutkinto Syklissä valmistaa tähän tärkeään tehtävään.
Järjestämme ympäristökasvatuksen tutkintokoulutusta mm. ulkona oppimisen, ammatillisen opetuksen, nuorisoalan sekä museo- ja kulttuurialan painotuksilla.